lauantai 29. marraskuuta 2008

Jehkotar Card Challenge 34


Matkaan täytyi lähteä tälläkin viikolla. Ensin päivän kevensin rahapussiani jouluostosten merkeissä. Ihan pakko sitten tähän perään hehkutella että itseänikään en unohtanut tällä kertaa vaan ostin ihanan mustan hameen ja upean naiselliset korkokantaiset saapikkaat. :)))

Mutta palaillaanpas jälleen haasteen pariin. Niin että sitten kotiin tultuani kaivon askartelu juttuset esille ja sain aikaiseksi sini-valkoisen kortin. Vaikka vaatimuksena olikin kyllä vain valkoinen kortti. Minkäs sille voi että on niin isänmaallinen tapaus... KIITTI SULLE ANELMA HAASTEESTA!
Värejä tuhlailevalla taiteilija töherrykselle tämä oli kyllä hiukkasen vaikeaa. :)

Kuva on otettu illan pimeillä ja on siksi hämärä. Korttia myös vähän fiksailtu lisäilemällä rusetti samaisesta organza-nauhasta vas. alakulmaan ja kukka sai yhden valkoisen lisäosan sini-valkoisen alle ja on nyt näyttävämpi ja kookkaampi.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Kiitos Piia!

Tällaisen ihastuttavan muistamisen sain blogiystävältäni Piialta!
Iso kiitos halin kera hänelle. Tätä iloa sitten saisi laitella myös eteenpäin ja niin taidan nyt tehdäkin. Tässä mm. niitä ihmisiä jotka heikon hetkeni tullen kannustavat minua jatkamaan niin kortteilua kuin blogeiluakin.
1. Piia
2. Tuija
3. Hanne
4. Maria
5. Ritva

Kolme ensimmäistä ihania blogituttavuuksiani ja kaksi jälkimmäistä siviilissäkin isoja ystäviäni! ;) Ihanaa että olette olemassa!!!

Jehkotar Card Challenge 30 ja jotain


Tällä viikolla ehdin sitten matkaan vaikka monta monituista viikkoa olen kiireitteni vuoksi huilinut. Tämän viikkoisen luonnoksen ja tosi kivan sellaisen on tehnyt Oliveria. Täältä näette mallin. Ei tämä taida ihan samanlaiselta näyttää, mutta tyytyväinen olin lopputulokseeni. Marialle superkiitos ihanasta Forever Friendsn nallukasta.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Tittiinalta K-kirjain ;)

Minäkin halusin ottaa pienimuotoisen haasteen vastaan Tittiinalta ja sain häneltä kirjaimista K:n.
Mikäli olen oikein asiat ymmärtänyt on tällä kirjaimella kerrottava kymmenen itselle jollakin tapaa merkityksellistä asiaa ja tässä minun oma TOP 10 lista.

1. KOTI- Oma koti on minulle oikeastikin kullan kallis ja ennenkaikkea hand made by mun oma rakas!!! Täältä löytyy onni, rauha ja rakkauskin...Ainakin joskus. :)

2. KULTA - Tarkoitan tällä nyt lähinnä omaa aviomiestäni. Hänen etunimensäkin alkukirjain on K.
Antaa elämääni suolan ja sokerin, tuen ja turvan.

3. KOLMIKKO- Tämä kuvaa tuota meidän tyttötrioa. Ihania kultapalleroita myös heistä jokainen. Antavat elämälleni paljon.

4. KORTTEILU-Harrastuksista tällähetkellä se ykkönen.

5. KOIRAT- Mukavia lemmikkejä. Löytyy niitäkin kolme meiltä.

6. KIRKKO- Sen piirissä leipääni ansaitsen tällähetkellä.

7. KESÄ- Meri, aurinko ja lämpö... Niitä kaipaan kesäisin.

8. KEITTIÖ- Tai kokkaus. Ihan miten vaan. Tykkään kyllä kokkaamisesta ja tekisin sitä varmasti enempikin jos ajan vain saisin riittämään.

9. KAVERIT- Kiitos että olette olemassa! Teille voin purkaa ilot ja surut sydämeltäni! Olette oikeasti ihania!

10. KÄNNYKKÄ- Kun itse on päivisin töissä ja isommat lapset hetken aikaa kotona päinensä, on se oivallinen tapa olla silloin heidän tavoitettavissa.

Siinäpäs sitä olikin sitten... Haluaisitteko tekin kirjaimen? Voisin sen teille keksiä. Vinkatkaa vain halukkuutenne kommentoimalla. Mukavaa viikon jatkoa.

Terkuin, Arja

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Hengissä!

Täällä sitä ollaan vaikkakin blogin päivitys on kyllä ollut ihan olematonta viimeisimpien viikkojen aikana.
Joulukiireet niin töissä kuin kotona alkavat hiljalleen näkyä ja tuntuakin. Muutenkin on luovuudessani meneillään lepovaihe. Vähän kaikki tökkii ja on pakonomaista. Täytyisi vain jostain taas ammentaa iloa askarteluun. Eikä joulussa, tosiaankaan, mitään vikaa ole.Päinvastoin minulle se on vuoden juhlista ehdoton ykkönen. Lasten iloa ja riemua on niin valtavan mukavaa seurailla. Tosin se ilmassa oleva jännitys saa toisinaan aikaan vähän epämiellyttäviäkin muotoja. :) Kiitos myös saamistani tunnustuksista. Täytyisi nekin tänne esille saada laiteltua.
Toivon jokaiselle levollista, ihanien yhdessäolohetkien, ilon ja rakkauden täyttämää joulun odottelua.

Jouluisin terveisin, Arja

lauantai 8. marraskuuta 2008

Haaste Tuijalta!

Sain kinkkisen haasteen Tuijalta. Kiitos paljon vain!!! Aivot saivat kaipaamaansa liikuntaa. Tehtävänannossa sanotaan sitten näin:
Tehtävänanto: "paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Tässä sitten tulee sitten omituiset tapani:

1. Teen hyvinkin sosiaalista työtä leipätyökseni, mutta vapaalla olen oikea kotikissa. Oma koti on niin kovin, kovin rakas ja kallis. Oman perheen kanssa vietetty aika ei koskaan mene hukkaan.

2. Olen vallan loistava saamaan askartelukaappini hetkessä kaaoksen valtaan.

3. Harkitsen blogielämästä luopumista varmaan viikoittain. Onko minulla kenellekään mitään annettavaa...

4. Naisihmiseksi käsilaukusta löytyy yllättävän vähän "ylimääräistä" tavaraa ja koruja käytän tosi vähän.

5. Yritän nähdä asioista aina vaikeistakin asioista jotain positiivista. Niin kauan on toivo kun on elämääkin on aika hyvä motto elämälle.

Ja ketä sitten haastaisin... Marian, Ritvan, Hannelen, Annukan ja Hannen nyt vaikkapa tällä kertaa.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Card Challenge # 30

Viikot kuluvat niin valtavan nopeasti töiden merkeissä. Nyt elelen taas kautta, jolloin kortteilu ei taas oikein iske. Mielessä pyörivät nyt sisustusjutut ja etelän aurinkorannat.

Tämän haasteenkin ajattelin jättää nyt väliin, mutta mukana olen kuitenkin. Kiitokseni DT Susannelle mukavalta tuntuneesta luonnoksesta. Löydätte sen täältä. Suurkiitos myös Kirsikalle tästä vallan ihanasta leimakuvasta. Muut materiaalit olen ostellut vähän sieltä ja täältä.

Ihan pakko hehkutella vielä vähän... Mitä todennäköisimmin saan töihini jatkoa toukokuun loppuun asti. :)