sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Mitä kuuluu




En sitten piittaa laisinkaan näistä toukokuun tohinoista.
Meillä on juhlittu Saanan 4-vuotis synttärit ja Milja on juhlinut omat 8-vuotis juhlansa myös jo vaikka ihku oikeasti vasta huomenna hän sen 8 täyttää.
Pelkästään iloisissa merkeissä en ole saanut toukokuutani vietellä. Suru ja kuolemakin tulivat mukaan vähän mutkien kautta. Kyseessä ei siis onneksi ole tälläkertaa oma läheinen vaan rakkaan ystäväni. Muutenkin on sattunut ja tapahtunut vähän hankalia juttuja mutta niistä en ala luetteloa nyt tekemään.
Toteanpa vielä vain tähän loppuun että Heinikkan synttäreillä ette tule minua näkemään. Työt ovat esteenä. Eikä muutenkaan edelleenkään täällä askartelu rintamalla tunnu olevan minulla mitään annettavaa...

3 kommenttia:

Ritva P kirjoitti...

No ensiksi voi harmi kun et pääse Heinikkaan Yhyy. Hyvältä näyttivät kortit ja kakku oli herkullinen. Blogissani on sinulle jotain.

annukka kirjoitti...

Nam, hienon ja hyvän näköinen kakku! Ja kortit on tosi kauniita, mukavan keväisiä/kesäisiä vihreänsävyjä.

Ja hei, jos ei askartelu tunnu maistuvan, niin voihan sitä touhuta välillä muutakin (ja kirjoittaa vaikka niitä muita kuulumisia blogiin,jos siltä tuntuu).
Toivottavasti kätesi lopettaa vihoittelun!

junipa kirjoitti...

Namiska kakku!!!
Kuules, multa on jonnekkin hävinnyt sähköpostiosoitteesi...
Mulla olis asiaa tuosta orangista :)
runko on jo tehty, mut oranssi villa on loppunut, joten lähden hakemaan maanantaina... mut lisää sit sähköpostitse, kunhan ilmoittelet mulle mikä se oli :).